Metsästys on kuulunut kainuulaiseen perinteeseen oleellisena osana siitä lähtien kun ensimmäiset ihmiset tänne saapuivat. Tähän perinteeseen kainuulainen luonto tarjoaakin mitä parhaimmat puitteet.
Tätä perinnettä vaalii myös Paltamon Metsästysseura ry. Yhdistyksessä harrastetaan eri metsästysmuotoja monipuolisesti, josta on kiittäminen alueen hyviä riistakantoja.
2000 -luvun alun petokantojen kasvun myötä metsästysseuran jäsenet ovat päässeet tutustumaan myös suurpetojemme: karhun, ilveksen ja suden -metsästysmuotoihin.
Hirvenmetsästys
Hirvenmetsästys aloitettiin yhdistyksessä vuonna 1976. Aloitusvuonna lupia oli kahdelle aikuiselle ja yhdelle vasalle.
Vuonna 1979 siirryttiin yhteislupakäytäntöön. Alkuvuosina hirvenmetsästyksessä pääpaino oli ajometsästyksellä, mutta jo tuolloin yhdistyksen jäsenillä oli hirvikoiria, joilla myös metsästettiin.

Yhtään välivuotta hirvenmetsästyksessä ei ole pidetty vuosien aikana ja hirvikanta on vaihdellut ja sitä myötä saadut lupamäärät. Nykyisin yhdistys kuuluu yhteislupa-alueeseen viiden muun metsästysseuran kanssa. Pääpaino hirvenmetsästyksessä nykyisin on koirametsästyksessä.
Kuten muissakin seuroissa, myös Paltamon metsästysseurassa hirvenmetsästys kokoaa suurimman joukon yhteisen harrastuksen pariin. Hirviseurue järjestää kesäisin ja syksyisin ampumaharjoituksia jonne kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita.
Joka vuosi hirviseurue järjestää hirvipeijaiset yhdistyksen majalla, jonne onkin tullut ilahduttavan suuri määrä maanomistajia ja yhdistyksen jäseniä perheineen nauttimaan höyryävää hirvikeittoa.
Pienriista
Suurin osa yhdistyksen jäsenistä harrastaa pienriistan metsästystä joistakin sen eri muodoista.
Se voi olla perinteinen sorsanmetsästys ja sen avaus elokuun kahdeskymmenes päivä.
Tähän metsästysmuotoon ”Kainuun meri”, Oulujärvi tarjoaa laajat rantansa ja selkänsä.

Suosituin pienriistan metsästysmuodoista on eittämättä syksyinen metsäkanalintujahti. Viime vuosina kanalintukanta onkin ollut kohtalaisen hyvä koko Kainuun seuduilla. Yleisin saalislintu on teeri, mutta toisin kuin etelässä, Paltamossa metson siivenisku syksyisessä metsässä ei ole harvinainen tapahtuma.
Jäniksen metsästys on myös suosittu metsästysmuoto. Jäniskanta on ollut yhdistyksen alueilla vahva. Jänistä metsästetään pääasiassa ajavien koirien avulla, joita jäseniltä löytyy useita eri rotuja.
Pienpetopyynnin kohteita ovat mm. kettu, näätä, supikoira ja minkki.
Koirat
Yhdistyksen yksi päätavoitteista jo perustamisesta lähtien on ollut edistää puhdasrotuisten metsästyskoirien pitoa, koulutusta, käyttöä ja jalostusta.

Tätä jäsenet ovat toteuttaneet innolla koko yhdistyksen historian ajan ja tälläkin hetkellä yhdistyksen jäsenillä on erirotuisia koiria erilaisiin metsästysmuotoihin.
Monet jäsenten koirista ovat saavuttaneet menestystä koirakokeissa ja näyttelyissä.